maanantai 27. huhtikuuta 2015

Nainen kohtasi karhun metsätiellä - katso kuva!

Joensuulainen Riikka Tauriainen oli sunnuntaina ulkoiluttamassa kahta koiraansa, Viljoa ja Ninjaa, Kiihtelysvaarassa.

– Olimme jo hetken lenkkeilleet koirien kanssa. Päätin vielä heivata pienen lisämatkan, koska keli oli hyvä, eikä ollut kiire, Taurinen kirjoittaa.

Yhtäkkiä Viljo-koira pysähtyi paikoilleen Ninjan jatkaessa matkaansa.

– Ihmettelin sitä. Kyykistyin ja aloin kuvata Viljoa, koska se seisoi ihan kivasti.

– Käännyin kameran kanssa Ninjaa kohti, mielessäni kuva kun irlanninsusikoira tuijottaa kaukaisuuteen.



Kuvasta tulikin tyystin toisenlainen. Ninja todella tuijottaa, mutta ei tyhjään kaukaisuuteen, vaan edessään takajaloillaan seisovaan karhuun.

– Ninja alkoi ottaa askeleita eteen, minä karjuin käskyjä ja lähdin perääntymään. Ninja haukkui ja karhu tuijotti meitä.

Tauriainen pääsi koirien kanssa autolleen. Kohtaamisen jäljiltä jalat tutisivat. Kohtaaminen karhun kanssa tuntui epätodelliselta.

– Jos ei olisi laukausta todisteena, en tiedä uskoisinko itsekään tapahtunutta, hän toteaa.

Lähde: Iltasanomat


0 kommenttia:

Lähetä kommentti