keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Paavin iPad myytiin – hinta nousi yli 30 000 dollarin

Paavi Franciscuksen iPad

Katolisen kirkon paavi Franciscukselle kuulunut iPad myytiin eilen huutokaupassa. Laitteen kauppahinnaksi muodostui 30 500 dollaria (28752 euroa), jotka tullaan käyttämään hyväntekeväisyyteen.
Huutokauppa suoritettiin tiistaina Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa. Voittohuuto jätettiin huutokaupan pitäjän mukaan puhelimitse. Ostajan tarkkoja tietoja ei ole luovutettu julkisuuteen. iPadista maksetut 30 500 dollaria menevät Uruguayssa sijaitsevalle köyhän alueen koululle.
Paikallinen pappi Gonzalo Aemilius kertoo saaneensa iPadin luovutuksen yhteydessä paavilta käskyn tehdä laitteella jotain hyvää. Aemilius luovutti vuorostaan tabletin koululle, jonka puolesta laite lopulta huutokaupattiin.
Paavi Franciscuksen entisen iPadin taakse on kaiverrettu sanat ”Hänen Pyhyytensä Francisco” sekä ”Servizio Internet Vaticano, maaliskuu 2013″. Paavi kertoo olevansa huono teknologian kanssa, mutta näkee Internetin Jumalan lahjana.
Kyseessä ei Reutersin mukaan ole ensimmäinen paavin omaisuuden myyntitempaus. Viime vuonna kaupaksi kelpasi Franciscuksen lahjaksi saama Harley-Davidson-moottoripyörä, joka ostettiin lopulta 241 500 euron hintaan.
Lähde: mobiili.fi

0 kommenttia:

Lähetä kommentti